24 tuntia sarjakuvaa-tapahtuma Muhoksella.Koivu ja Tähti kulttuurikeskuksessa 20.10 klo 11.00 - 21.10. klo 11.00.
Tule mukaan piirtämään sarjakuvaa vuorokauden ympäri kuten sadat muut samaan aikaan eri puolilla maailmaa. Tässä kansainvälisessä tapahtumassa osallistujat piirtävät 24 tunnissa 24-sivuisen sarjakuvan. Piirtämään voi tulla kuka hyvänsä. Paperia ja työvälineitä saat saat järjestäjiltä tapahtumapaikalla mutta omat kynät kannattaa ottaa mukaan. Paikalla on myös levähdystila joten ota makuupussi mukaan. Osallistujille on järjestetty ruokailu ja välipalaa mutta voit tuoda myös omia eväitä. Tapahtuma on osan aikaa avoin myös yleisölle. Tilaa on kolmellekymmenelle osallistujalle. Voit ilmoittautua mukaan tällä lomakkeella.
Viime vuonna Muhos oli mukana kansainvälisessä 24 tuntia sarjakuvaa -tapahtumassa kahden muun suomalaisen paikkakunnan kanssa. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Muhoksen lisäksi Tampereella , Limingassa ja Rovaniemellä.
24 tunnin viralliset kotisivut.
Järjestäjänä Muhoksen Kirjasto ja Artesaani Esa Holopainen
