Muhoksen tapahtuman omat sivut avattiin tänään. Sivuilla mm. ilmoittautumislomake tapahtumaan.
Tiedote Tampereen tapahtumasta:
Viime vuonna menestyksekkäästi ensimmäistä kertaa Suomessa toteutettu 24 tuntiasarjakuvaa -tapahtuma saa jatkoa 20.10.2007. Tänäkin vuonna tavoitteena on n. 20 piirtäjän voimin toteuttaa 24 sivua sarjakuvaa tavoitteena on n. 20 piirtäjän voimin toteuttaa 24 sivua sarjakuvaa tekijää kohden 24 tunnissa.
24 tuntia sarjakuvaa järjestetään tänäkin vuonna Tampereen keskustassa sijaitsevassa Bukra Kirjakaupassa, osoitteessa Otavalankatu 9, lauantaista 20.10.2007 klo 10.00 alkaen sunnuntaihin 21.10 klo 10.00 asti. Tapahtumaan ottavat tänä vuonna osaa mm. J.P. Ahonen, Solja Järvenpää, Jaana Suorsa, Essi Nopanen ja Jyrki Nissinen. 24 tuntia sarjakuvaa on kansainvälinen tapahtuma, ja järjestetään tänä vuonna ainakin 13 maassa. Suomessa tapahtumaan Tampereen lisäksi osallistuvat myös Liminka ja Muhos.
Internet-sivut ovat työn alla, ja niiden julkaisupäivämäärä ilmoitetaan. seuraavassa tiedotteessa. Tapahtumasta tiedotetaan tarkemmin viikolla 39
