Neulaset Jonossa


Etusivu

Sarjakuva
Atk
Kuulolla
Urheilu
Piirrokset
------
Naapurit
Verikoirat




Kuvitusta
Pääsiäisenä ei juuri tullut piirrettyä mutta nyt skannailin vanhoja kuvituksia koneelle. Joistakin kuvista en enää saa selvää mitä niillä on yritetty kertoa.

15 Apr 2009 Holle

Pääsiäistä
09 Apr 2009 Holle

Lepopäivän ratoksi
05 Apr 2009 Holle

Leijonaa mä metsästän...
... on Luovan Lauantain uusin haaste. Aihe josta olisi ja on jo väännettykin pari hienoa tulkintaa mutta omani on aika kirjaimellinen. Vaikutteet nuorisokirjallisuudesta.
05 Apr 2009 Holle

Kanaa ruotsalaiseen tapaan.
04 Apr 2009 Holle

Lauantaitanssit 4
03 Apr 2009 Holle

Veroilmoitus
Yrittäjän veroilmoitus on palautettava viimeistään 3.4. l. tänään. Aikaa toki olisi ollut kuukausia mutta viime tippaan se aina jää. Nyt se on tehty ja kuvakin piirretty. Olo on helpottunut.
03 Apr 2009 Holle

KavaTunes

MacHeist lahjoitti tällaisen härpäkkeen jolla voi näppärästi julkaista iTunes-kirjastonsa netissä. Eri asia onko siinä mitään järkeä. Lisäksi firmalta ei näköjään saanut toimivaa koodia joten ohjelma jäi hieman rammaksi. Malliksi kuitenkin laitoin omani tänne
01 Apr 2009 Holle

Paitoja
Uusia paitoja kaupassa.

30 Mar 2009 Holle

Lauantaitanssit 3
28 Mar 2009 Holle

<< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 Seuraava >>

Powered by CuteNews