Neulaset Jonossa


Etusivu

Sarjakuva
Atk
Kuulolla
Urheilu
Piirrokset
------
Naapurit
Verikoirat




Kid Koala
02 Oct 2012 Holle

24HCD
Reilun parin viikon päästä starttaamme. Muhoksen tapahtumaan on ilmoittautunut toistaiseksi 17 piirtäjää. Mukaan mahtuu vielä hyvin. Ilmoittautumiset tähän kommenttina tai tänne

02 Oct 2012 Holle

Sattumuksia
Inka asetti KVAAK-sarjisfoorumin syyskuun haasteen aiheeksi"Surkeiden sattumusten sarja". Aihe olisi löytynyt suurimmasta osasta sarjojani mutta väänsin sitten uuden tätä varten. Hieman väkinäiseksi meni.

01 Oct 2012 Holle

Lauantaitanssit 149
29 Sep 2012 Holle

Sieniä
Sienisato näyttää jäävän täkäläisten lajien osalta heikohkoksi. Tatteja ei ollenkaan. Suppilovahveroita tuntuu kuitenkin löytyvän normaalisti. Itse en ole saanut aikaiseksi metsään mutta lähetti toi eilen ison laatikollisen paistettavaksi.

28 Sep 2012 Holle

Horror surf
25 Sep 2012 Holle

Sekasorto
25 Sep 2012 Holle

Eläimellistä menoa...
...on aiheeltaan Luovan Lauantain uusin haaste. Mietiskelin jo mitä piiirtelisin mutta vastaus olikin jo työpöydällä. Tämänpäiväisen toimeksiannon sivutuotteena syntynyt.

24 Sep 2012 Holle

Lepopäivän ratoksi 2
23 Sep 2012 Holle

Bluesia
21 Sep 2012 Holle

<< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 Seuraava >>

Powered by CuteNews