|
Sivellinkynä
|
Peruskynäni Artline Ergoline Calligraphy Pen on ollut lähiliikkeestä jo kauan lopussa ja yllättävän hankala muualta hommata. Nimeltämainitsemattomassa kaupassa postimaksut mille tahansa tilaukselle olivat 16 euroa??? Toisessa pääsin asioimaan mutta luottokorttifirma ei hyväksynyt liikkeen varmennetta??? Niinpä päädyin tilaamaan kynän CultPens-liikkeestä. Tuon tilauksen saapumista ei kuitenkaan tarvinnut odottaa sillä torstaina Japanikaupasta tilattu Kalligrafiakynä tuli jo tänään ja olikin pikaisen kokeilun perusteella miellyttävä yllätys. (ei postimaksua). Ohessa testikuva.
 |
|
Pikkujoulut
|
Tuolla "Raskaampaa joulua" -tapahtumassa näki humalan eri vaiheet mutta tässä vielä rautalangasta väännettynä näin pikkujouluajan päätteeksi.
 |
|
Satutunti
|
Pienimuotoinen kiertue "Taidetta koteihin ja valoa kansalle " jatkuu kun olen puhumassa palturia kääpiöheimolaisille Koivu ja Tähti-talon lastenosastolla huomenaamulla 9.30.
 |
|
Myrsky
|
Tavallisesti teen nämä Luovan Lauantain kuvat ihan haastetta varten mutta tällä kertaa kaivoin vanhan kuva jota hieman retusoin. Aiheena oli siis Myrsky ja sieltä se nyt on tulossa. Näyttää menevän tosin hieman ohitse?
 |
|
Kiirettä
|
Pientä kiirettä mm. kuvitusten kanssa niin etä päivitykset ja vierailut blogistanissa harvenivat mutta yritän palata normaaliin päiväjärjestykseen.
 |
|
Teddy
|
Tänään on kansainvälinen Teddykarhupäivä. Päivänsankarista enemmän Karhuseurassa. Yksi omistani malttoi olla hetken hiljaa joten piirsin pikapotretin.  |
|
<< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 Seuraava >>
|