Etusivu

Kategoriat:

:: Sarjakuva
:: Atk
:: Kuulolla
:: Urheilu
:: Piirrokset




Kulta
Luovan Lauantain uusi haaste on "Kulta". Piirtokäsi on sökö mutta sain kuitenkin tällaisen aikaiseksi.

21 Apr 2015 Holle

Eipä aikaakaan...
Luovan Lauantain lankalauantaina asetettu haaste on nimeltään "Eipä aikaakaan...". Tuntui aluksi vaikealta mutta RoPs-HJK-peliä (0-2) katsellessa asia selkisi.

06 Apr 2015 Holle

Logo
Luonnoksia kunnan juhlavuotislogoon.

02 Apr 2015 Holle

Avaruus
Viimeisin Luovan Lauantain haaste on aiheeltaan "Avaruus". Samansuuntainen aihe myös KVAAK-foorumilla. Se pitäisi vääntää valmiiksi maaliskuun aikana. Tässä kuitenkin tämä.

27 Mar 2015 Holle

Valoa
Luovan Lauantain viime lauantaina asetettu haaste on nimeltään "Valo" näin kevään kunniaksi. Tämä kuva on kuitenkin tehty eri valossa. "Avaruuspoika löytää muinaiset fraktaalit"

09 Mar 2015 Holle

Retro
Tänään julkaistiin Luovan Lauantain uusin haaste "Retro". Tällaisen löysi pöytälaatikosta. Herättämiseen en ole käyttänyt l kellon ainoa tehtävä toistaiseksi on olla piirosmallina.

21 Feb 2015 Holle

Tunnus
Kansallissymboli on Luovan Lauantain viimeisin haaste. Tähän on vain yksi mahdollinen l. Karjalan kruunu jota monenlaiset sapelit ja lapinleukut koettavat kolistella. Muita symboleita löydät asianomaisesta blogista

17 Feb 2015 Holle

Pakkanen
Tällä kertaa hyvissä ajoin Luovan Lauantain uudessa haasteessa nimeltään "Pakkanen". Muut näyttävät olleen tosin vielä vikkelämpiä.

25 Jan 2015 Holle

Reunalla
Luovan Lauantain viimeisin haaste: "Reunalla". Koetin keksiä jotain erikoista mutta sitten piirsin ihan normireunan.

21 Jan 2015 Holle

Perheellinen Robotti
Kasasin vielä yhden opuksen tälle vuodelle. Kyseessä aikuisten kuvakirja "Perheellinen Robotti" . saatavana ainoastaan digimuodossa ja toistaiseksi vain Applen iTunestorestajossa myös kuvanäytteitä. Hintaa vain se 99 senttiä, sivuja 51. Edellistä kirjaa myyty vain puolenkymmentä kpl. Toivottavasti tämä yltää vähintään samoihin lukemiin.

26 Dec 2014 Holle

Turkoosi
Lempivärini Turkoosi on Luovan Lauantain viimeisin haaste. Tähän piti käyttää jo hieman enemän aikaa. Käykää katsomassa muitakin Turkooseja

25 Dec 2014 Holle

Leikkisä
Tässä jo toiseen kertaan Luovan Lauantain viimeisin haaste "Leikkisä" josta tulee ensiksi ja viimeiseksi mieleen kissa.
-------
Sivusto on ollut korjauksen alla, sain sotkettua päivityksen pahasti mutta nyt on vahingot minimoitu ja alareunan navigointi toimii jälleen.

11 Dec 2014 Holle

Odotus
Vielä taisin ehtiä tänään sulkeutuvaan Luovan Lauantain viimeisimpään haasteeseen joka on aiheeltaan "Odotus". Uusin onkin sitten juhlahaaste l. 160. Luova lauantai.

29 Nov 2014 Holle

Vilistäjä
Luovan Lauantain viimeisin haaste on Pensasvilistäjä. Ennen tämän tekemistä en edes tiennyt millainen eläjä on kyseessä.

07 Nov 2014 Holle

Muurahainen
Haastefoorumi Luovan Lauantain uusin lähete on "Lempieläimeni". Samansuuntainen on tainnut olla joskus aiemminkin.

15 Oct 2014 Holle

<< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 Seuraava >>

Powered by CuteNews