Turun sarjakuvakauppa
Uudet albumit "Tyrnävän Verikoirat vol 5" ja "Kärsämäki" saatavissa nyt hyllystä Turun sarjakuvakaupasta.
Oulun sarjakuvaseuran kera kirjamessuilla.
Olen mukana Oulun kirjamessuilla tulevana viikonloppuna 11.12.6.2011 Oulun sarjakuvaseuran osastolla. joitain albumeita on myynnissä ja koetan myös piirrellä postikortteja halukkaille.
Kärsämäki ilmestyi
Esimmäinen Kärsämäki-albumi on ilmestynyt. Saatavana useimmista verkkokirjakaupoista ja myös BoD-kaupasta.
Ruutukaava
"Aavaa Preeriaa" sarjakuvani nyt Oulun sarjakuvaseuran Ruutukaava-nettijulkaisussa.
Verikoirat vol 5
Tyrnävän Verikoirat vol 5 on lmestynyt myös paperiversiona. Saatavana useimmista verkkokirjakaupoista ja myös BoD-kaupasta.
Bluesilta
Lauantaina 14.5. järjestää Muhoksen elävän musiikin yhdistys MELU bluesillan ravintola Sarvipääsammakossa. Yhtyeemme Bo's esiintyy baarin puolella.
Verikoirat vol 5
Aineisto viidettä verikoira-albumia varten on kasassa ja opus ilmestynee lähiviikkojen aikana.
Kauppa avattu
Avasin kaupan jossa on myynnissä mm. jääkaappimagneetteja ja käsinpiirrettyjä kortteja.
24 tunnin sarjakuvatapahtuma
24 tuntia sarjakuvaa-tapahtuma Muhoksella.Koivu ja Tähti kulttuurikeskuksessa 2.10 klo 11.00 - 3.10. klo 11.00.
Tule katsomaan kun Muhoksella piirretään jo viidettä kertaa sarjakuvaa vuorokauden ympäri tuhansien muiden kanssa samaan aikaan eri puolilla maailmaa. Tässä kansainvälisessä " 24 hour comics day"-tapahtumassa osallistujat piirtävät 24 tunnissa 24-sivuisen sarjakuvan ilman mitään ennakkovalmisteluja. Tilaisuuteen on ilmoittautunut 40 piirtäjää. Syntyneet sarjakuvat voi myöhemmin nähdä myös netissä. Suomessa tapahtuma järjestetään tänä vuonna myös Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Limingassa.
Tapahtuma polkaistaan käyntiin klo 11.00 lauantaiaamuna kirjastonjohtajan saatesanoilla. Tilaisuuteen on yleisöllä vapaa pääsy puoleenyöhön asti , aamulla ovet ja kahvio avataan kahdeksaksi. Piirtäminen loppuu sunnuntaina 3.10. klo 11.00.
Tilaisuuden järjestävät Muhoksen kirjasto ja Esa Holopainen. Tukea tapahtumaan on myöntänyt sarjakuvantekijät ry (sarjakuvantekijöiden ammattijärjestö)
Kärsämäki ja Wagner-lehdessä
Kärsämäki-sarja esiintyy muutaman stripin voimin uudessa Viivi ja Wagner-lehdessä.
Verikoirat vol 5
Tyrnävän verikoirien viides osa "Vol 5" on nyt ilmestynyt Epuukin valikoimiin. Käykää tutustumassa.
Naapurit vol 2 Epuukissa.
Epuuk on taas julkaissut digikokoelman Naapureista l. kooste vanhempia strippeja "Naapurit vol 2" on nyt saatavana.
Myydyimmät
Pikkufingerpori 4 huhtikuun kuudenneksi myydyin teos. (Kotimainen kaunokirjallisuus)
EazyDraw-päivitys
Eazydraw vektoripiirrosohjelma on päivitetty versioon 3.4. ja mukana on nyt uusi versio ohjelmaan piirtämästäni kuvakirjastosta. Asiasta lisää ohjelman sivuilla.
Naapurit Fingerporissa
Naapurit ilmestyvät Arktisen Banaanin Pikku-Fingerpori 4-albumissa. Opusta saa ainakin useimmista nettikirjakaupoista. Mukana myös Verikoirat ensimmäistä kertaa väreissä.
24 tuntia sarjakuvaa
Tapahtuman päivämäärä tänä vuonna on 2.10.
Ilmoittautuminen täällä.
Verikoirapaitoja
Verikoirien paitakaupan ylläpitäjä on uusiutunut ja nyt perinteinen verikoiralogo on saatavana myös värillisessä paidassa. Käy tutustumassa.
In English
Nyt verikoirasivut on väännetty myös lontooksi. Käännös ehkö kömpelö mutta kyllä siitä selvän saa. Löytyvät täältä.



View Comments