24 tunnin sarjakuvatapahtuma

24 tuntia sarjakuvaa-tapahtuma Muhoksella.Koivu ja Tähti kulttuurikeskuksessa 2.10 klo 11.00 - 3.10. klo 11.00.

Tule katsomaan kun Muhoksella piirretään jo viidettä kertaa sarjakuvaa vuorokauden ympäri tuhansien muiden kanssa samaan aikaan eri puolilla maailmaa. Tässä kansainvälisessä " 24 hour comics day"-tapahtumassa osallistujat  piirtävät 24 tunnissa 24-sivuisen sarjakuvan ilman mitään ennakkovalmisteluja. Tilaisuuteen on ilmoittautunut 40 piirtäjää. Syntyneet sarjakuvat voi myöhemmin nähdä myös netissä. Suomessa tapahtuma järjestetään tänä vuonna myös Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Limingassa. 

Tapahtuma polkaistaan käyntiin klo 11.00 lauantaiaamuna kirjastonjohtajan saatesanoilla. Tilaisuuteen on yleisöllä vapaa pääsy puoleenyöhön asti , aamulla ovet ja kahvio avataan kahdeksaksi. Piirtäminen loppuu sunnuntaina 3.10. klo 11.00.

Tilaisuuden järjestävät Muhoksen kirjasto ja Esa Holopainen. Tukea tapahtumaan on myöntänyt sarjakuvantekijät ry (sarjakuvantekijöiden ammattijärjestö)


Muhoksen omat  24-sivut

Turku

Helsinki - www.sarjakuvakeskus.fi

Rovaniemi - http://www.rovaniemi.fi/kirjasto

Liminka

Jyväskylä

International


Kuvitus ja sarjakuvat - E.H. 2011