Mikähätänä?

  Hyvin menee mutta kyllä se tästä. -  Arkistot.

alien


Henkilökohtaista?

Pakko ihailla kunnan lumenauraajaa kuinka hän käyttää aikaa ja vaivaa kasatakseen töyrään kujani eteen. Ja ajoitus aina sen jälkeen kun olen sen kertaalleen putsannut.

Telkien takana

Onnistuin taas lukitsemaan itseni kellariin. Tällä kertaa onneksi taskulamppu mukana.

RIP

Suvun pyhä papukaija on siirtynyt ajasta iäisyyteen.

Tuli ja meni...

Sukulainen kävi. Söi eväät ja haukkui sisustuksen.

Jussipussi

Mitä Jussipatsastelijat olisivat oikeasti halunneet sanoa kiitospuheessaan:
"Kiitos vain ja ainoastaan minulle itselleni , jo oli aikakin. Kaikki muut vain yrittivät kampittaa ja torpata minua."

Muutosten vuosi

Vaihdoin närästyslääkemerkkiä.

Pakkasta

Verstaalla kylmä. Stereoita pitää hehkuttaa lämpöpuhaltimella että lähtevät käyntiin.

Klani

Leikkasin tukan muliksi.

Hampi

Leivoin itse piiraita. Tuli niin kovia että halkaisin hampaani. Sain kuitenkin ajan jo iltapäivälle.

Hot

Mustalaissaaren iso kuusi on kaatunut pyörätielle. 
Kaadoin ruokakerman räsymatolle ja poltin perunamuusilla käden sekä kielen 

Kengät

Ostin uudet kengät. Myyjä vakuutti että pohjassa on pitoa.
Kahdesti vaan kaatunut sen jälkeen.


Hauki on kala

Ensimmäinen mikä aamulla ulosmennessä tuli vastaan oli porraskaiteella lepäävä hauki jonka serkku oli siihen yön hämärinä tunteina kiikuttanut.

Tulostin...en tulostanut!

Paperi juuttui tulostimeen ja otin sen väkisin irti. Tuli muuten kalliiksi.  

Hups!

Pellavaöljy on ns. itsesyttyvä öljy jota ei saa jättää rätteihin tms.
Kaatui vahingossa räsymatolle!

Kalenteri

Eipä näy Tonttu Toljanteri Ylen Areenasta vaikka jo kahdeksalta heräsin katsomaan. Pennut tukkivat taas nettisivut heti aamusta.

Toipuminen

Pikkujouluissa saadut päänkuoren avohaavat alkavat umpeutua.

Makuasia

Ullakon hiiri jyrsii joka yö suureen ääneen polyuretaania vaikka loukussa on tarjolla tuoretta juustoa.

Pursuaa

LInnan kutsuilla kysyttiin taiteilijalta taas mistä aiheet kumpuaa. Välillä vois pursuta tai turskahtaa.

Sanoja

"Kanapee" ja "Tiramisu", olen katsonut netistä mitä tarkoittavat mutta unohdan aina saman tien.

Marketissa

Sama myyjä jonka kanssa kinastelin viikolla vaihtorahoista joutui nyt neuvomaan minua vaa'an käytössä. Eipä ainakaan kuukauteen ole saanut näin hävetä.


Kuvitus ja sarjakuvat - E.H. 2011