Mikä hätänä?
l. Jossain on aina joku jolla menee vielä huonommin.
Katso myös sisarblogi Zombie online
Perjantai
29.12.2006
Otsikko: "Saddamin tuomio lopullinen" ! - Hirttäminen on kohtuullisen lopullista.
Keskiviikko
27.12.2006
Olin ainoa koko teatterissa joka kuunteli seisaaltaan Kazakstanin kansallishymnin Borat-elokuvan lopussa.
Perjantai
23.12.2006
Serkuille ja muille sukulaisille voi viedä jouluterveiset kun on sopivaan aikaan Alkon parkkipaikalla.
Torstai 21.12.2006
Juniori selaa mainoksia ja miettii minkävärisinä posauksina ampuisi rahansa taivaalle.
Keskiviikko 20.12.2006
"Mies-jonka-alta tuolit-viedään"-tyypin meikäläinen versio: "Mies -jolle-myydään-vääränkokoisia-suodatinpapereita".
Tiistai 19.12.2006
Pienenä oli niin köyhää ettei saanut joululahjoja, nuorena en ollut Jouluna kotona ja nyt kaikkien lahjarahat menee Juniorin lellimiseen. Ostakaa minulle sitten joskus edes rollaattori.
Torstai 14.12.2006
Oulun insinööri luulee ilmeisesti kuittaavansa pikkujouluissa aiheuttamansa tuhon joulukortilla!
Perjantai 7.12.2006
Oma itsenäisyystaisteluni hävisin taas niukasti ja katselin linnanjuhlia tiskipaljun takaa.
Maanantai 4.12.2006
Tk-lääkäriltä pyyhkeitä kun olin käynyt jäsentenkorjaajalla: Väärin parannettu.
Perjantai 1.12.2006
Riitaa pikkujoulujärjestelyistä. Kostoksi jätin joulunavausilotulituksen katsomatta.
Tiistai 28.11.2006
Juniori mätti pari napakkaa suoraa olkapäähän jonka jäsentenkorjaaja just kalliilla rahalla väänsi kohdalleen.
Maanantai 27.11.2006
Väärin nukuttu!!!
Sunnuntai 26.11.2006
Viikonlopun pikkujoulussa on tarkoitus jutella tuomarin kanssa viime kesän ulosajosta. Nyt puolueettomalla kentällä.
Keskiviikko 22.11.2006
Käskin puoliskoa rauhoittumaan tai joulupukki ei tuo lahjoja. Älkää kokeilko tätä kotona.
Lauantai 18.11.2006
Juniori lähti airsoft-pyssyn kanssa Honkalaan. Yritin vielä viime hetkillä vedota konfliktin molempiin osapuoliin jotta sota siirrettäisiin sunnuntaiksi mutta turhaan.
Lauantai 11.11.2006
Taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta EI POLTETA NIITÄ JOULUVALOJA VIELÄ. Kesä vasta loppui.
Tiistai 7.11.2006
Veronpalautus on käytetty veronkantolain 6 luvun perusteella maksamattoman veron hyväksi.
Keskiviikko 1.11.2006
Blogipalvelun profiilista: "Tällä käyttäjällä ei ole ystäviä." - Pitääkö tuokin kaikkien tietää.
Lauantai 28.10.2006
Kylppärin oveen tilapäisesti vuodeksi ripustettu pub-tikkataulu putosi lopultakin varpaille.
Tiistai 24.10.2006
Mauttomiksi jauhetut purukumit voi yhdistää möykyksi jolla painelemalla voi puhdistaa pullanmurut työpöydältä.
Sunnuntai 22.10.2006
Kadonnut kännykkä löytyi aamulla ulkoeteisestä reppuun sullotun tyynyn sisälle käärittynä.
Sunnuntai 15.10.2006
Viikonloppuna ohjelmassa portaiden hajotus että saatiin pyöränavaimet takaisin. Toinen kerta tänä vuonna.
Torstai 12.10.2006
Homer Simpsonin ja Nelsonin imitointi on nyt sitten virallisesti kielletty kirkonkylän ala-asteella.
Tiistai 10.10.2006
Juniorin kanssa laatuaikaa yhteisten harrastusten parissa: Poksauteltiin kuplamuovia.
Sunnuntai 8.10.2006
Puun polttaminen lisää haitallisten hiukkasten määrää ilmassa.
Ainakin naapurin pihalla.
Torstai 5.10.2006
Aamupesureissulla otin pimeässä tukea olemattomasta seinästä ja päädyin x-asentoon pyykkikorin viereen. Nyt sattuu.
Keskiviikko 4.10.2006
Rikkinäisen pyoränsatulan märkä vaahtomuovitäyte kasteli persuksen . Ihmiset kaupassa varmaan kuvitteli että oli käynyt vanhanaikainen.
Lauantai 30.9.2006
Tosimies tekee munakokkelin valmiiksi jo kauppakassissa.
Sunnuntai 24.9.2006
Kylän pikkupomoja potuttaa jonottaa krapulakaljojaan Siwassa. Ainoa sunnuntaiaukioleva kauppa kylässä.
Maanantai 18.9.2006 Sain lopulta hiiren ja näppiksen takavarikosta. Seuraavalla kerralla otteet kuulemma kovenee.
Lauantai 16.9.2006 Pesin ikkunoita . Ilmassa oli historian siipien havinaa
Keskiviikko 13.9.2006 Unessa Crystal palacen Manageri Peter Taylor kovisteli minua milloin Shefki Kuqin maalihanat aukeavat vai tuliko tehtyä turha ostos. Lupasin että homma hoituu. Oli pakko kun kävi jo iholle.
Maanantai 11.9.2006 Ongelmia kirpparilla kun vahingossa yritin ostaa lompakon jonka huolimaton asiakas oli unohtanut hetkeksi kädestään.
Perjantai 8.9.2006 Kunnan miehet kaatoivat meikäläisen varaaman joulukuusen.
Tiistai 5.9.2006 Nykynuoriso ei kykene sitoutumaan projektiin. Ylettyisin kevyesti ampiaispesään jos Juniori nousisi onkivavan kanssa hartioilleni mutta kun ei.
Sunnuntai 3.9.2006 Vanhempieni pystykorva antaa kaikkien muiden paitsi meikäläisen silittää?
Torstai 31.8.2006
Aamukiireessä partavaahtoa kainaloon perspirantin asemesta ! Ei näin.
Torstai 31.8.2006
Aamukiireessä partavaahtoa kainaloon perspirantin asemesta ! Ei näin.
Keskiviikko 30.8.2006
Aamukahviresepti:
-Kuppi kahvia
-Yksi "oho" sokeria.
-Yksi "oho" kermaa.
Sunnuntai 27.8.2006
Maatalousoppilaitoksen eläintenhoitaja ilmoitti että olen ei-toivottu henkilö minipossun luokse
Torstai 24.8.2006
Joka vanhempainkokouksessa joku ottaa todesta kun opettaja kysyy: "Onko vielä kysyttävää?"
Maanantai 21.8.2006
Arvauskeskuksessa ihmettelivät miksen tiedä Juniorin syntymäaikaa.
Miten voi kaikki muistaa?
Torstai 17.8.2006
Sataa ???
Sunnuntai 13.8.2006
Tähtäsin ampiaispesää mutta osuin tuttavaperheen autoon. (Entisen tuttavaperheen.)
Perjantai 11.8.2006
"Järkyttiko Sievisten ero"??? , kysyy IltaSanomat.
Kyllä, mutta pitää yrittää kaikesta huolimatta jatkaa normaalia elämää.
Torstai 10.8.2006
Harjoittelin "maanallevajoamisefektiä" kun huomasin postilaatikolla että taas olin ottanut roskapussit mukaan.
Maanantai 7.8.2006
Mantereen puoleinen naapuri viimeistelee nurmikon kynsisaksilla. Siitä on nyt mustaa valkosella l. "savuava pyssy".
Perjantai 4.8.2006
Hörppäsin aamulla pahimpaan janoon epähuomiossa mehutiivistettä tavallisen sijasta. Laitoin lantringit sitten perästä.
Keskiviikko 2.8.2006
Veneellä ohi naapurin rannasta. Rantakivetkin on varmasti kiillotettu juuriharjan kanssa.
Sunnuntai 30.7.2006
Kontaktimuovi kännykän näytöllä ei vakuuttanut juniorin kavereita kun yritin kaupata niille vanhaa kännykkääni .
Lauantai 29.7.2006
Eilen pankissa. Antoivat luottoa. Minä en olis antanu meikäläiselle.
Perjantai 28.7.2006
Sukulaisia kylässä. Lettutaikinassa vanhat kananmunat menee täydestä.
Torstai 20.7.2006
Suvun grillijuhlilla kaivoivat rosvopaistin samaan monttuun minne Murri viime kesänä haudattiin.
Pitäs olla kartta.
Maanantai 17.7.2006
Sukulaistermiitit varastivat viikonloppuna hellehattuni ja järjestivät meikäläiselle kasvojen ihonkuorinnan luonnonmenetelmällä.
Perjantai 14.7.2006
Lääkäri löi pöytään semmoset rätingit että mun on pakko olla terve vaikka ois minkälaiset tuskat.
Tiistai 4.7.2006
Vierailulla parhaan ystäväni , maatalousoppilaitoksen minipossun luona.
Perjantai 30.6.2006
Ulosottomies sattui samalle uimarannalle.
Keskiviikko 28.6.2006
Naapureitten postilaatikot tällä kertaa. Eivät olleet irronneet käsivoimin vaan oli pitänyt käyttää Nissania.
Tiistai 27.6.2006
Helikopteri lensi talon yli jo toisena päivänä peräkkäin. Ei voi olla sattumaa.
Torstai 22.6.2006
Saaren väkiluku lisääntyy säännöllisesti . Yleensä lauantaisin ja sunnuntaisin. Ja ovat rauhallista sakkia.
Keskiviikko 21.6.2006
Rätsät oli paskoneet narulla olleisiin uikkareihin. Eristin alueen.
Maanantai 19.6.2006
Missä oon käsi l. meemi kautta Kokoonpanolinja
Viisi (5) taitoa joita sinä et hallitse mutta sinusta tuntuu että ne ovat jokapäiväisiä muille:
Ajaminen,rakentaminen, pelaaminen, korjaaminen ja kasvatus.
Sunnuntai 18.6.2006
Kun puolisko aloittaa työnjaon kirjakielellä on tiedossa ongelmia.
Tiistai 12.6.2006
Postilaatikko oli taas hakattu irti Tsekki-Usa-matsin aikana. Pitäs saada vedettyä siihen sähköt.
Torstai 8.6.2006
Kahden tunnin nälkälakko perhedemokratian kaventamista vastaan.
Lauantai 3.6.2006
Unohdin kummitytön lakkiaiset. Jostain raudanluja alibi.
Perjantai 2.6.2006
Koulun puruimuri vaati taas veronsa. Vuorossa kameran muistikortti.
Maanantai 29.5.2006
Seurasin ikkunasta kun puolisko pesi auton ja appiukko vaihtoi öljyt. Ripeästi tapahtui . Olisko johtunut sateesta.
Sunnuntai 21.5.2006
Juniorin huulilla hymyntapainen kun kiillotteli aamulla Lordin CD:n koteloa.
Lauantai 20.5.2006
Joku oli äänittänyt koneelle Beatlesia. Kaikkia uloskäyntejä vartioidaan
Perjantai 19.5.2006
Kannattaako ilmoittaa jos unohtaa pesuaineen pyykkikoneesta. Haju oli erilainen mutta tuskin huomaavat mitään.
Lauantai 13.5.2006
Kodinkoneperheen musta lammas Popcornkone poltti sormet ja tipahti varpaille.
Torstai 11.5.2006
Rahan nosto automaatilta. Unohdin ottaa setelit. Lenkkarit jäi ostamatta.
Maanantai 8.5.2006
Jonkun aikaa eksyksissä ollut varvassukka palasi lahkeen kautta ihmisten ilmoille sopivasti kirjaston lainaustiskillä.
Sunnuntai 7.5.2006
Sisustusohjelmissa esitellään kesämökkejä jotka on sata kertaa asuntoani suurempia, ja omistajan ainoat meriitit juopottelu julkkisten seurassa.
Torstai 4.5.2006
Kahvinkeiton aakkoset:
1. Mittaa vesi ja kahvijauho . Laita keitin päälle.
2. Palaa viiden minuutin kuluttua laittamaan johto pistorasiaan.
3. Palaa napsauttamaan kone päälle koska katkaisit virran ennenkuin tajusit laittaa piuhan seinään.
4. Palaa lisäämään vesi koska se on vielä pannussa.
5. Palaa laittamaan virta päälle koska katkaisit sen ettei vesi suihkua silmille kuten eilen.
Lauantai 29.4.2006
Punakynä kävi puoliskon toimesta vappuaaton kutsuvieraslistalla. Parhaat seuramiehet jäivät paitsioon.
Perjantai 28.4.2006
Meikäläisen kujalle oli ilmestynyt hautakynttilä ???
Selvisi sitten että sen oli harakka tuonut kalmistosta.
Sunnuntai 23.4.2006
Naapurilla, Nokian insinöörillä oli jäänyt koira irti. Juniori raukkis ei suostunu purettamaan itteään , ois saatu korvauksia.
Perjantai 21.4.2006
Nyt kaduttaa että tuli poltettua pihakalusteet syksyllä hetken huumassa.
Maanantai 17.4.2006
Pääsiäisen nimihän tarkoittaa että kun siitä päästään niin tulee pian Vappu.
Perjantai 14.4.2006
Junioria alkaa jo hävettää purojen kaivaminen julkisilla paikoilla meikäläisen seurassa. Yksinkään ei viitsi.
Sunnuntai 9.4.2006
Virpojille ei tarvi avata kun pitää television pienellä ja verhot kiinni koko päivän.
Lauantai 8.4.2006
Kirpparimyyjä tarjosi Lidlin pussia ostoksilleni. En ehtinyt loppuun EU-puheessani kun jo sain kotimaisen tilalle.
Perjantai 7.4.2006
Puolisko antoi pyyhkeitä. Onneksi iltapäivällä soitti puhelinmyyjä . Pistin vahingon kiertämään.
Torstai 6.4.2006
Verovirastosta soittivat. Kysymyksessä rutiini-ilmoitus hakemukseni viivästymisestä.
Onko pakko säikytellä viattomia ihmisiä?
Sunnuntai 2.4.2006
Vieraiden pennut leikkivät luvatta meikäläisen lumilinnassa. Teki mieli huomauttaa vanhemmille. Kumma ettei saada kakaroita kuriin.
Torstai 30.3.2006
Joku humoristi oli laittanut taulutussien sekaan permanent-mallin. Montaa myrkkyä kokeilin ennen kuin löytyi oikea liuotin taulun pesemiseen.
Tiistai 28.3.2006
Kahvinkeittimestä saa toimivan tulikuuman suihkulähteen kun lisää veteen reilusti ruokasoodaa ja etikkaa.
Sunnuntai 26.3.2006
Juniorille intiaaninimiä :"EiYmmärräLeikkiä" , "NyhjääKonsolinKanssa" ja "OttaaAinaNokkiinsa"
Perjantai 24.3.2006
Koululaisilla kantelekonsertti ! Mikseivät ottaneet meitä vanhempia sen sijaan? Noilla pienillä olisi vielä elämä edessä.
Torstai 23.3.2006
Kunnan hiihtoladulla pyöräilemässä. Ovat tuhat kertaa paremmassa kunnossa kuin pyörätiet (vastaan tuli yksi sauvakävelijä , ei yhtään hiihtäjää).
Tiistai 21.3.2006
Tapaaminen matkahuollon baarissa. Paikalla myös sotaveteraani ja seksuaalivähemmistö. Niin se nuoriso sijoittuu.
Maanantai 20.3.2006
Arvotavaraa matkahuollon kautta . Vastaanottajan puhelinnumeron sijasta laitoin vahingossa suuntanumerolla varustetun tilinumeron. Ei ole vielä perillä. Numerossa vastaa verohallinto. Kukapa muu?
Perjantai 17.3.2006
Nuorisorikolliset ajoivat naapurin auton romuksi. Varkaalta amputoitiin varpaat kun paleltuivat pakoreissulla metsässä.
Tiistai 14.3.2006
Tämähän se oli vielä näkemättä! Aikuisopintoryhmään piti antaa porttikielto ?
Perjantai 10.3.2006
Ei ole reilua että lääkäri puhuu puhelimeen samalla kun kaivaa metallisirua toisen silmästä.
Keskiviikko 8.3.2006
Ehdin viisi metriä optikon ovelta ja sain aurinkolasit päreiksi.
Tiistai 28.2.2006
Naapurin pentu kyseli meikäläisen silmäpusseista. Kasvatus, missä pelaa.
Sunnuntai 25.2.2006
Puoli vuotta olen niellyt tabuja. Vasta nyt luin purkin kyljestä että ovat imeskeltäviä.
Keskiviikko 22.2.2006
Minä tyhmä. Otin termiitit mukaan kaupunkiin. Oli laitimmainen kerta. Pierevät junassa ja muissa yleisissä tiloissa. Kaikki meikäläisen piikkiin.
Perjantai 17.2.2006
Oppilaat panikoivat lintuflunssan takia. Neuvoin käyttämään liekinheitintä ja haulikkoa.
Tiistai 14.2.2006
Huono alku työpäivälle, kun sain kauppakeskuksen viemärit tukkoon.
Maanantai 13.2.2006
Haaveissa rästitöiden teko aamujunassa. Sen sijaan jouduin koko matkan keskustelemaan Soson vasarasurmien yksityiskohdista.
Lauantai 11.2.2006
Kaksi teeveetä, kolme katsojaa. Kuka ei saa katsoa lempiohjelmaansa?
Perjantai 10.2.2006
Kävin hiihtämässä puoli kilsaa l. vuoden tavoite laakista täyteen.
Tiistai 31.1.2006
Poltin vahingossa uusimman puhelinluettelon. Vuorokausi aikaa hommata uusi.
Maanantai 30.1.2006
Eilen varmistui edukseni kuusi vuotta sitten lyöty veto eilisistä presidentinvaaleista. Huomenna käyn noutamassa palkintopullon.
Tiistai 24.1.2006
Soitin Joulupukille Santaparkkiin. Ei ollut kotona. Tulee kesäkuussa.
Maanantai 23.1.2006
Saunassa piilottelemani lemmikkihämähäkki paljastui ja siirtyi ajasta iäisyyteen.
Torstai 19.1.2006
-28 C pakkasta. Ikävä laittaa Juniori ja Puoliso kouluun ja töihin.
Keskiviikko 18.1.2006
Menin mykkänä Juniorin irtokarkkiansaan ja jouduin laittamaan laastaria nenänvarteen.
Tiistai 17.1.2006
Nukahdin istualleen ja löin pääni uuninkylkeen.
Maanantai 9.1.2006
Lämmitin uunin mutta unohdin ottaa eiliset ruoat astioineen pois. Tuloksena mieleenpainuvaa suomalaista muotoilua.
Tiistai 3.1.2006
En kyennyt pitämään uudenvuodenlupauksia.
Maanantai 2.1.2006
Muuten mukavat uudenvuodenpirskeet mutta näillä vierailla ei enää asiaa meille.
|