Mikä hätänä?
Jossain on aina joku jolla menee vielä huonommin.
Sunnuntai 23.12.2007
Joululahjat hyvässä tallessa. Matkahuollossa. Ja pysyvät yli Joulun.
|
Tiistai 18.12.2007
Nyt ei tuota vaikeuksia osata remonttityömaalle. Seuraa vain verijälkiä.
|
Sunnuntai 16.12.2007
Paikkakunnalla konsertoi kuuluisa sopraano. Tällaisina hetkinä harmittaa että on allerginen klassiselle musiikille.
|
Keskiviikko 12.12.2007
Niksi:
Saat pitkät ja joustavat sormet kun väännät porakoneella ruuvin seinään täysillä työhansikkaan lävitse.
|
Tiistai 11.12.2007
En kuulemma vastaa puhelimeen kovin ripeästi, miksi vastaisin, soittoäänenä "Cum on feel the noize".
|
Maanantai 10.12.2007
Aika soittaa sukulaisille ja valehdella että tänä jouluna ei sitten osteta toisille lahjoja.
|
Perjantai 7.12.2007
Rautakaupan myyjä ja asiakas (meikäläinen) ovat kuin magneettien erimerkkiset, toisiaan hylkivät navat.
|
Torstai 6.12.2007
Itsenäisyyttä osaa arvostaa vasta nyt kun sen on menettänyt.
|
Keskiviikko 5.12.2007
Tapasin illalla kylän tyhmimmän koiran.
|
Tiistai 4.12.2007
Miksi rakennusliimauksessa käytettävän saumausvaahdon nimi on SIKAflex? Siksi että sillä paitsi pystyy liimaamaan yhteen vasaran , sahan ,tennarit ja käsineet myös sotkemaan katot lattiat ja seinät samalla hinnalla.
|
Sunnuntai 2.12.2007
Jonottamassa Beautyshopin ovella aamukymmeneltä. Hävettää.
|
Torstai 29.11.2007
Ehdotus Mannerheim-elokuvan pääosaan: Samuel l. jackson. Löytyy niin luonne- kuin toimintapätkiinkin.
|
Keskiviikko 28.11.2007
Lauantaina on uudessa pankissa kahvitarjoilu mutta en pääse paikalle. Juniorille valtakirja?
|
Tiistai 27.11.2007
Odotat autossa naisihmistä ostoksilta: kaikki muut asiakkaat jotka ovat menneet sisälle hänen jälkeensä tulevat ennen häntä pois.
|
Lauantai 17.11.2007
Ostin uuden puhelimen rikkoutuneen tilalle. Sain käyttää tasan siihen asti kunnes Juniori tuli kotiin.
|
Tiistai 13.11.2007
Juniorilla on uudessa pyörässään istuin joka muotoutuu takapuolen mukaan, itse käytän perinteistä mallia jossa perse muotoutuu istuimen mukaan.
|
Sunnuntai 11.11.2007
Toivoin isänpäiväksi käsiyläjyrsintä mutta kyllä nämä pitkät kalsaritkin menee.
|
Sunnuntai 4.11.2007
Mahtavaa että tuli pakkasta, ulkona kävellessä ei kuumailmapistoolilla polttamiani etusormea ja peukaloa kirvele kovin pahasti.
|
Lauantai 3.11.2007
Kunta laittoi meillekin katuvalot. Näkee nukkua.
|
Torstai 1.11.2007
Kolme miljoonaa suomalaista saa veronpalautusta, kuka ei kuulu joukkoon?
|
Keskiviikko 31.10.2007
Kun remontoit ahtaita tiloja käytä pipoa , se vaimentaa päähän kohdistuvia törmäyksiä. Älä lippalakkia ,ei ainakaan lippa eteenpäin .
|
Tiistai 30.10.2007
Opettele seuraava repliikki niin että se tulee ulos sekunnin osissa:
"Hassua , just aattelin että pitäs soittaa sulle!"
|
Maanantai 29.10.2007
Taas uusi matkailuohjelma jossa haastateltiin ulkomailla asuvia tai sinne halajavia suomalaisia. Tästälähtien typerykset matkustuskieltoon ja passiin aö-raja. Nyt hereillä siellä ulkoministeriössä.
|
Sunnuntai 28.10.2007
Väärin lomailtu.
|
Lauantai 27.10.2007
Siwan kulmalla alan mies otti hihasta ja pyysi ettei hänestä piirretä paikallislehdessä. Lupasin harkita asiaa.
|
Tiistai 9.10.2007
Jos pyykättävien työhousujen taskuun jää ruuvi niin se tunkeutuu pesukoneen rummun ja rungon väliin aiheuttaen vihlovaa ääntä jota ei kuitenkaan kuule jos sillä aikaa haravoi pihalla lehtiä.
|
Maanantai 8.10.2007
Enää ei tarvitse leikata ruohoa. Aamulla kun maa on jäässä voi kävelemällä tallata nurmikon lyttyyn koko tontilta.
|
Keskiviikko 3.10.2007
Jos törmäät esim. Marketissa kaveriin joka hymyilee kanssaihmisille ilman näkyvää syytä niin hän on juuri tullut hammaslääkäristä jossa paikan uusiminen ei vastoin odotuksia tuntunut missään.
|
Maanantai 1.10.2007
Rakko käteen kun kiskoin leikkuria käyntiin puoli tuntia . Kaasuvipu nollilla.
|
Sunnuntai 23.9.2007
Ystävät on ihan yliarvostettuja. Kyllä sateisena syysiltana voi grillata pihalla yksinkin.
|
Torstai 20.9.2007
Kuulemma keksitty tarttumaton purkka. Millä nyt puhdistetaan pöytä murusista?
|
Keskiviikko 19.9.2007
Vääriä 200 euron seteleitä liikkeellä. Vähän kiinnostaa. Enpä ole nähnyt aitojakaan.
|
Maanantai 17.9.2007
Ostin kaksi kiloa lakritsia. Lähti masennus.
|
Sunnuntai 16.9.2007
Digikamera ja oksasakset samassa taskussa. Ei tuu ikinä menestymään!
|
Lauantai 15.9.2007
Väärin tiskattu!
|
Perjantai 14.9.2007
Synttärilahjaksi "Pulmuset"-DVD. Muutoksen tuulet puhaltavat.
|
Tiistai 4.9.2007
Viikon menovinkit: Kahvitarjoilu kulttuurikeskuksessa (joku Mannerheimin lastensuojeluliiton tilaisuus) täällä myös pullaa. Kahvitarjoilu kirjastossa (en muista minkä kunniaksi) täällä tavallisesti keksiä ja mehua mutta olisin yllättynyt jos ei myös pullaa.
|
Maanantai 3.9.2007
Tästälähin tuuraan vain 7 ja 8-luokkalaisia, ne on kuitenkin vielä lyhempiä kuin meikäläinen.
|
Lauantai 1.9.2007
Vielä vuosi ja Juniori saa katsolla teeveestä ohjelmia jotka sisältävät aineistoa joka voi olla haitallista lapsille.
|
Keskiviikko 22.8.2007
Tuuraus koululla. Sain termiitit siivoamaan ja ottamaan lakin pois tunnilla mutta huomenen sanominen takeltelee, silti 2-1 meikäläiselle.
|
Tiistai 21.8.2007
Ellen Jokikunnas on keikalla nimitellyt "Hevi"-Aria homoksi. Yleisö oli hämmästynyt ja järkyttynyt siitä että julkimotkin käyttävät ihan tavallista koulukieltä. Faneille annetaan kriisiapua ja keikka-alue on eristetty.
|
Perjantai 17.8.2007
Jos kerran kuussa käy ulkona tupakalla niin onko kohtuullista että silloinkin kompastuu pimeässä krokettiporttiin?
|
Tiistai 14.8.2007
Opetin Juniorille miten erikoisliikkeessä tingataan. Poikaa hävetti ja pelotti että tuttuja tulee kauppaan.
|
Maanantai 13.8.2007
Kääpiöheimo oli sytyttänyt K-marketin tuleen. Juniorilla alibi.
|
Lauantai 11.8.2007
Satamassa ei aamulla yhtään kaljapulloa vaikka koululaisilla viimeiset lomapäivät, ovat siirtyneet huumeisiin.
|
Perjantai 3.8.2007
Synttärit lähenevät. Odotettavissa seuraavat repliikit siskolta:
- Niin se sinäkin vanhenet! Aatella!
- Sullakin tuota vatsaa...sitä se tuo ikä teettää.
- Onpa sulla jännästi tukka harmaantunu...enpä ole ennen huomannutkaan.
|
Torstai 2.8.2007
Lähdin hakemaan kaupasta mehua ja suodatinpapereita .Toin korppujauhoja ja pähkinäsuklaata ja olutta.
|
Keskiviikko 1.8.2007
Naureskelevat mun vihreälle tikkitakille mutta mites nyt suu pannaan kun "Bad Girls"-sarjan päähenkilöllä on samanlainen.
|
Torstai 26.7.2007
Joillakin ihmisillä on tapana vastata puhelimeen vaikka olisivat wc.ssä. Pakko pestä kädet sellaisen puhelun jälkeen.
|
Sunnuntai 22.7.2007
Poistuin myöhään eilen illalla luvatta kotoa. Olen n. 180 cm pitkä ja normaalivartaloinen. Ylläni oli mustat housut t-paita ja vihreä tikkiliivi. Mukanani oli mäyräkoira ja pullo karahviviiniä. Henkilöt luulevat nähneensä minut pitäkööt mölyt mahassaan.
|
Perjantai 20.7.2007
Siirrettiin postilaatikko uuden tien varteen. Mihinkähän Mustit ja Tessut meinaavat nyt purkautua?
|
Tiistai 17.7.2007
Ei oo kuolinilmoitusten vuosiluvutkaan sitä mitä ennen.
|
Maanantai 16.7.2007
Kirppari kesälomilla. Mistä nyt siskolle synttärilahja.
|
Perjantai 13.7.2007
Elektroniikkalaitteiden UPS-suojaus on saanut nimensä siitä mitä sanotaan kun huomaa ukkosilman jälkeen ettei sitä tullutkaan kytkettyä päälle .
|
Torstai 12.7.2007
Tuleva naapuri aloitti sitten aaamutoimet moottorisahan, katuporan ja pirunviulun yhdistelmällä.
|
Keskiviikko 4.7.2007
Puoli vuotta kadoksissa ollut monitoimikoneen akseli löytyi kynäkotelostani. Mutta kuten perheelle aamupalaverissa korostin , nyt ei ole syyllisten etsinnän aika vaan on suunnattava katse tulevaisuuteen . Pääasia että kone saadaan toimintakuntoon.
|
Perjantai 29.6.2007
Pahaa-aavistamaton muurahaisyhteiskunta ei aavistanut että tasanko jolle se asettautui olikin luonnonsuoleen ahdettujen lihatuotteiden polttouhrauspaikka.
|
Torstai 28.6.2007
Potkaisin aamupalalla penkkiä .Varpaankynsi katkesi , ei niin pahasti kuitenkaan että voisin laistaa kummitytön rippijuhlat.
|
Keskiviikko 20.6.2007
Juhannus, sytytysnesteessä pyöritettyjen alennusgrillimakkaroiden juhlapäivä.
|
Lauantai 16.6.2007
Moni saa haavoja leukaansa partaa ajaessa mutta moniko onnistuu viiltämään kielensä?
|
Perjantai 15.6.2007
Ainakin viisi ihmistä on uhannut ostaa minulle kävelysauvat merkkipäivälahjaksi. Ihminen on ihmiselle susi.
|
Keskiviikko 13.6.2007
Posti muutti Siwaan: Hauku nyt asiamiesmyyjälle kaikki mitä aina olet halunnut mutta et ole postin virkailijalle kehdannut.
|
Tiistai 12.6.2007
K-Marketin sunnuntaikassa oli kehittänyt vallankumouksellisen menetelmän: antoi kolikot ennen seteleitä. Näitä lisää!
|
Sunnuntai 10.6.2007
Ruoho rehottaa ja työsopimusneuvottelut Juniorin kanssa jumissa. Menenkö liikaa vastaan jos lupaan maksaa leikkurin bensat?
|
Tiistai 5.6.2007
Kaikki muut taas heränneet väärällä jalalla.
|
Lauantai 2.6.2007
Kun ei Juniori tois kovin hyvää toikkaria, se on sitten rahaa ruinaamassa siitä hyvästä.
|
Torstai 31.5.2007
Kokeilin "kotiparturia". Ajasko loputkin vai pitäskö pipoa koko kesän.
|
Perjantai 25.5.2007
Kerroin postilaatikolla käydessäni kunnan kaivurikuskille elämäntarinani.
|
Keskiviikko 23.5.2007
Rauhaanpakottamisjoukot voisivat rekrytoida väkeä puhelinmyyjistä, nämä tyypit eivät anna ikinä periksi eivätkä luovuta kovankaan vastuksen edessä..
|
Maanantai 21.5.2007
Saapa nähdä mikä uusi naapuri on miehiään. Luultavasti joku änkyrä . Tulee varmaan ongelmia heti alussa.
|
Sunnuntai 20.5.2007
Pidin pihatalkoot. Mahtava meininki. Kiva kun ois ollut muitakin ,edes juttuseuraa.
|
Lauantai 19.5.2007
Simpsonit, Free Willy ja FA Cupin loppuottelu tappelivat kahden teeveen talossa, kuka voitti, tai paremmin kuka hävisi?
|
Perjantai 18.5.2007
Miksi tuijottaa teeveetä kun on keksitty popcorn-kone joka pyorii hypnoottisesti ja paukkuu.
|
Keskiviikko 16.5.2007
Kun jonotatte puhelimessa ei kannata pölistä turhia koska todennäköisesti linja on auki ja työntekijät kahvin ja leivoksen ääressä kuuntelevat hysteerisenä raivoamistasi.
|
Lauantai 12.5.2007
Yritin katsella euroviisuja mutta kyllä "espanjalaisen poikabändin" seuraaminen on liikaa vaadittu.
|
Perjantai 11.5.2007
Uutisia:
Paavi I Palliton väestön liikakasvun kannustusreissulla Brasiliassa.
|
Maanantai 7.5.2007
Hyvä palvelu. Herätyksenkin näin maanantaisin hoitavat kunnan puolesta. Kuorma-autolla ja kaivurilla.
|
Sunnuntai 6.5.2007
Elokuvissa. Ei kai edes Itä-Saksasta saa sellaista hajustetta millä etupenkin emäntä oli itsensä kyllästänyt. Ei siinä jaksanut Mr. Bean naurattaa.
|
Keskiviikko 2.5.2007
Pitkästä aikaa Vartiotornin väkeä. Herättivät päiväunilta. Jälleennäkemisen riemua.
|
|